Vaikka tuolla ulkona onkin melkoisen kylmä, niin se ei mun ulkoiluhaluja ole vähentänyt yhtään.  Mutta sen verran olen huomannut että vaikka talvi on kirpeimmillään niin mulla on kevättä rinnassa. On melkoisen vaikeaa yrittää olla vetämättä kun nuo kinokset tuoksuvat niin taivaalliselle. Olen siis jostain syystä alkanut ajoittain nostamaan myös jalkaa, joskaan en tiedä miksi. Mammakaan ei tiedä, mutta se epäili että en "mahdu" pissaamaan niin että jalat on maassa. Mistä sen tietäis, mutta näin mä nyt teen, että etsin nenällä hyvän paikan ja jostain syystä, mitä me ei tiedetä, niin nostan jalan ja kirjoitan viestin seuraavalle. Mä olen aika vähä 'puheinen', enkä viestittele läheskään niin paljon kuin toi mun kaveri Riki. Se on koko ajan kinttu pystyssä ja sit se vielä raapii siitä läheltä maata, mä en tee niin. Mamma on muhun jostain syystä tosi tyytyväinen kun olen alkanut nuuskimaan ja viestimään, mutta on se kyllä välillä mulle ankarampikin kuin aiemmin. Mä en aina oikein usko että se tietää mitä pitää tehdä, joten mun täytyy joskus kokeilla josko tietäisin paremmin. Usein en tiedä ja mamma sitten kertoo sen mulle pariinkin kertaan. 

Mä olen collie, niin nuo ihmiset mulle sanoo välillä jollekin joka tulee vastaan. Enkä mä ole tavallisen värinen vaan bluumerle, tai jokin sellainen. Mun silmätkään eivät ole ihan tavalliset vaan osittain siniset. Niissä kyllä mamman mielestä jokin crd tai joku, mutta ei se mua haittaa. Nyt mä olen vasta alkanut ymmärtää että oikeastaan mikään ei ole niin hauskaa seuraa kuin tuo naapurin kolmivärinen collie. Se taitaa olla tyttö, mä olen poika. Olen yrittänyt josko se ottais mut kyytiin joskus, mutta se aina tönii mut pois. Olen yhden kerran päässyt sen kanssa metsään juoksemaan ja se oli mielettömän kivaa. Sen jälkeen mulla oli ikävä enkä halunnut syödä illalla. Mamma ei antanut syödä yöllä kun mulla olis ollut nälkä. 

Meillä on täällä kotona monta jalkaa mutta vain kaksi häntää. Ihmisiä on erikokoisia ja kaikki ovat erilaisia. Pienin niistä on sellainen että se on kova halailemaan ja silittämään mutta se tönii joskus. Usein mä olen kait sen edessä tai sitten olen just löytänyt jonkun hyvänmakuisen pehmeän lelun ja se ottaa sen pois multa. Kaikki lelut ei ole mun, kai. Olen kokeillut kaikkia ja joitakin saan syödä ihan rauhassa, ne haiseekin paremmalle. Pienin ihminen on mamman sylissä paljon ja ne silittää mua yhdessä joskus. Mä olen myös vetänyt sitä pienintä kelkassa, se on parasta mitä mä tiedän!!  Voi kun vielä pääsisin...

No mutta, ne ihmiset, se keskimmäinen, ei niin iso mutta isompi kuin se pieni, se käyttää mua ja tuota Rikiä aina ulkona päivällä. Joskus me päästään sen kanssa ulos kaksikin kertaa päivässä. Se on kivaa, sillä sen kanssa saa nähdä toisia samankokoisia ihmisiä. Mä tykkään niistä tosi paljon, mutta en saa hypätä, mamma ja se meidän keskimmäinen, aina ottaa mut pois jos innostun liikaa. Mä tykkään siitä meidän keskimmäisestä ihmisestä, vaikka se joskus kertookin mulle mitä en sais tehdä.

Sitten meillä asuu mamman kaveri, joka on tosi iso ja vahva, se on kai myös poika niinkuin mäkin, papaksi se sanoo itseään. Se vie mut aina metsään, tosin olen ihan väsynyt aina kun tuun kotiin, mutta mulla on tosi hauskaa metsässä. Siellä on jotakin eläimiä mutta ne on paikallaan aina, vähän kuin sohva, mutta ulkona. Niitä pappa aina tökkää sellaisella jutulla, se sanoo sitä nuoleksi, mut musta se on keppi. Mä aina odotan että se keppi on siinä sohvaeläimessä kiinni ja sit mä meen kattomaan kun pappa ottaa sen pois. Siellä metsässä on joskus toisiakin koiria, jotka on ihan samalla tavalla kuin mäkin, vapaana ja sit ne ihmettelee niitä keppejä. Siellä on myös ihmisiä niiden koirien kanssa, pappa tuntee ne kaikki. Pappa vie mua joskus kävelylle ja joskus se antaa myös ruokaa, usein se unohtaa. Tykkään papasta.

Mamma on sitte monimutkaisempi selittää. Se käy aina meidän kanssa kävelyllä ja päästää mut vapaaksi metsässä, se harjaa mua ja antaa mulle makkaraa, leikkaa mun kynnet ja puhdistaa mun silmät. Se vie mua myös sellaiseen teatteriin, jossa minä ja muut koirat saadaan juosta yhdessä ja olla paikallaan. Siellä pitää olla nätisti, aina. Siellä teatterissa on myös paljon erilaisia koiria, mutta mä ja mamma ollaan aina collieiden kanssa. Mammalla on paljon kavereita siellä ja se tykkää kanssa teatterista. Siellä on myös aina yksi tärkeä ihminen, joka kokeilee meidät kaikki colliet läpi ja sen jälkeen saa namin ja jonkun nauhan. Siitä nauhasta mä en tiedä mitään mutta mamma tykkää niistä. Se sanoo että mä olen hieno koira, aina kun olen seissyt paikallani. Mamman kanssa ollaan myös metsässä niin että siellä ei saa riehua ja pitää mennä suoraan sinne minne mamma näyttää ja etsiä joku ihminen joka antaa kanapullaa. Mamma on kiva, muttei aina. Se on joskus tosi vaikea kun mä haluisin tehdä jotain eikä se anna. Sit se sanoo mulle jotain ja musta tuntuu että mun on parempi lopettaa se mitä olin tekemässä. Sit mamma rapsuttaa mua korvan takaa, se on tyhmää sillä sinne tulee aina takkuja muutenkin. Mutta rapsutus tuntuu hyvältä ja paremmalta silloin kun olen lopettanut tekemisen. Mä olen kai mamman oma. Rikikin on ja mamma aina pesee ja harjaa Rikiäkin kauan. Riki on terrieri ja se on tosi tuittupäinen, siltä ei ole helppo viedä leluja eikä se anna mun käydä sen kipolla. Se kuitenkin menee aina selälleen jos haluan leikkiä. Riki on kiva, mutta aika kova tyyppi. Se haukkuukin jos meille tulee joku eikä se tiennyt siitä. Se aina jotenkin tietää jos meille on joku tulossa, eikä se aina hauku. Riki nukkuu aina yläkerrassa tai sohvalla, mä en tajua, eikö sillä ole kuuma. Mä en ikinä nuku sohvalla, tähyilen vaan joskus ulos siitä, nukun aina lattialla. Nytkin mua väsyttää ja mä voisin mennä lepäämään vähän, koskaan ei tiedä viekö pappa vaikka metsään tai mamma teatteriin tai metsään. Silloin pitää olla levännyt, että jaksaa. Moikka!